meeviren

Kapina

 

Tammikuussa alkaneen kapinan käsittely julkisuudessa on edennyt vanhoja latuja; kansalaissota tuntuu alkaneen vasta huhtikuussa 1918 ja sodan tärkeimmäksi aiheeksi näyttää taas kerran muodostuneen valkoisen puolen väkivalta.

Aika vähän on saatu lisää tietoa ja ymmärrystä siitä, miksi tällaiseen järjettömään sotaan mentiin. Miksi ihmeessä sos.dem puoluetoimikunta antoi epäsuoran valtakirjan kapinan aloittamiseen? Suomi taitaa olla ainoa maa maailmassa, jossa demokraattisesti toimiva puolue päättää aloittaa kapinan demokraattisia instituutioita (hallitusta ja eduskuntaa) vastaan. Toki tapa, jolla puolueneuvosto 19.-22. tammikuuta saatiin tavuteltua täydentämään puoluetoimintaa sotaintoisilla lisäjäsenillä, oli enemmän tai vähemmän epärehellinen ja toki päätös tehtiin melkoiseen paineen alla, mutta kuitenkin edettiin ainakin periaatteessa pykälien mukaan. Ero on aikamoinen, jos verrataan Suomen tapahtumia vaikka kenraali Francisco Francon aloittamaan kapinaan Espanjassa 1936. Ei siinä äänestetty, yhtä vähän kuin Vladimir Lenin äänestytti puolue-elimiä Venäjällä marraskuussa 1917, eikä Bela Kunin kapina Unkarissa vaikuttanut järin demokraattiselta sekään.

On ehkä enemmänkin sosiaalipsykologian heiniä selittää, miksi sellainen kollektiivinen hulluus valtasi niinkin monet fiksuina pidetyt ihmiset, jopa monet kansanedustajat. Emme ehkä koskaan saa tietää totuutta sitä, koska harva kapinan johtajista osoitti mitään katumuksen merkkejä. Kukaan ei ole kertomassa Maarit Tastulan ohjelmassa, ”miksi päästin tämän helvetin irti”. Jotkut, kuten Edward Gylling toki välillä olivat jonkinlaisissa omantunnontuskissa (ks. esim. Väinö Tannerin kirja vuodelta 1957), mutta heidänkin mielensä muuttui ajan mittaan, eikä totuuden kertomiselle tainnut olla aina edes edellytyksiä.

Toki on niin, että Suomen tapahtumia on vaikea ymmärtää ilman Neuvosto-Venäjän vaikutusta. Ilman kommunistien vallankaappausta marraskuussa 1917 ei Suomessa olisi ollut kansalaissotaa. Neuvosto-Venäjä oli varsin kaksinaamainen suhteessa Suomeen. Se yllytti vasemmistoa kapinaan (lukekaa vaikka Josef Stalinin puhe SDP:n puoluekokouksessa Tampereella marraskuussa 1917) ja toimitti valtavan määrin aseita punakaartille (kapinallisille) ennen sotaa. Toki se tunnusti Suomen itsenäisyyden vuodenvaihteessa 1917/1918, vaikka oli jo maalikuussa (maalikuun 1. 1918) valmis tekemään kansanvaltuuskunnan (siis kapinallisten) kanssa valtiosopimuksen. Menettely muistuttaa hieman ns. Terijoen (Kuusisen) hallituksen kasassa tehtyä sopimusta joulukuussa 1939. Punaisten hävittyä sotansa Neuvosto-hallitus tosin tunnusti Suomen laillisen hallituksen tosiasiasiallisesti aloittaessaan (tuloksettomaksi jääneet) rahanneuvottelut Suomen hallituksen edustajien kanssa elokuussa 1918.  Kaksinaamaiseksi voi tietikin kutsua myös Neuvosto-Venäjän suhdetta Suomesta paenneisiin punakaartilasiin ja muihin oloihin tyytymättömiin: heille oltiin tarjoavinaan turvapaikkaa ja parempaa elämää, mutta todellisuudessa heidät tuhottiin kuin pahimmatkin rikolliset.

Ekonomistina on hieman jäänyt kaivelemaan, miten vähän kansanvaltuuskunnan ”talouspolitiikkaa” on arvioitu historian kirjoituksessa. Kuitenkin jää sellainen vaikutelma, että politiikkaa oli eräänlaista AMOK -juoksua, joka olisi väistämättä päätynyt jonkinlaiseen luhistumiseen. Jopa kansanvaltuuskunnan ”finanssiministeri” Jalo Kohonen myönsi huhtikuussa 1918, että politiikka oli ollut aivan järjetöntä. Kuten tunnettua, toiminta perustui täysin setelirahoitukseen, mikä olisi nostanut hinnat pilviin, ellei hintasäännöstely olisi hävittänyt hintoja (ja samalla myös tavaroita markkinoilta). Torikauppa kuoliintui muutamassa viikossa ja elintarvikepula oli johtamassa jonkinlaiseen katastrofiin loppukeväästä 1918 (muistuttaa muuten presidentti Nicolas Maduron talouspolitiikkaa Venezuelassa). Kesän 1918 surkeat olot vankileireillä olivat nekin osin seurausta kapinan aiheuttamasta sekasorrosta elintarvikehuollolle. Suomessa ei jostain syystä tunnu olevan kiinnostusta tutkia, miten kommunismi käytännössä toimii; kyllä siitä kevään 1918 tapahtumien perusteella jo jotain vinkkejä (väitöskirjan?) saa. Käsittääkseni punakaartin taloudenpidosta ei ole olemassa kuin Paula Vennolan pro gradu –työ Turun yliopistossa.

Historioitsijat eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole kiinnostuneita taloudesta. Heitä kiinnostavat vain henkilöhahmot, taistelut ja väkivalta. Itsekin muistan miten koulussa Ranskan vallankumouksen yhteydessä puhuttiin vain väkivallista (giljotiinista, Maria Antoinettesta jne.) ja sodista. Mielen jäi käsitys siitä, että jakobiinit menettivät otteensa vallankumouksesta, kun ihmiset kyllästyivät terroriin. Yllättävää oli myöhemmin tutustua (nobelisti) Thomas Sargentin and François Velden kirjoitukseen Ranskan vallankumouksesta. Sargent ja Velde osoittivat, että tosiasiassa vallankumous luhistui taloudelliseen katastrofiin (hyperinflaatioon, maailmanhistorian ehkä kattavimpaan säännöstelyyn ja talouspulaan). Olisiko näin käynyt myös Suomessa kesällä 1918? Vaikea sanoa, mutta olisi se varmaan ollut kauheaa aikaa.

Stalin: https://histdoc.net/historia/1917-18/stalin1917.html

Sarget & Velde: https://www.journals.uchicago.edu/doi/abs/10.1086/261992

Väinö Tanner (1957) Kuinka se oikein tapahtui. WSOY. Helsinki

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Yhtäkkiä huhtikuussa 1918 valkoiset alkoivat vainoamaan syyttömiä punaisia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset