Hyvinvointivaltio voi pahoin

 

En ole koskaan ymmärtänyt, mistä tulee sana ”hyvinvointivaltio”. Miksi suuren julkisen sektorin maata kutsutaan ”hyvinvointivaltioksi” ja oletettavasti pienen julkisen sektorin maata pahoinvointivaltioksi. Kaiken järjen mukaan Stalinin ajan Neuvostoliitto oli hyvinvointivaltio, kun julkinen sektori käytti ehkä 95 % yhteiskunnan tuloista. Meillähän se jää vain vajaaseen 60 prosenttiin.

Termiä on helppo markkinoida, kun siihen liittyy ajatus ”ilmaisista palveluksista” ja tulonsiirroista rikkailta köyhille. Eikö olekin ihan oikein, että rikkaat (porhot) rahoittavat vähäväkisten välttämättömät tarpeet!

Mutta käytännön kokemus viittaa siihen, että elämä niin yksinkertaista. Otetaan muutama esimerkki.

Lähes joka ilta TV:ssä valitetaan sitä, että vanhuksia ei hoideta. Tuohtuneet lapset valittavat vanhempiensa huonosta kohtelusta hoitokodeissa ja avohuollossa, joskus varmaan ihan asiasta. Koskaan ei kuitenkaan kysytä, miksi lapset eivät itse hoida vanhempiaan. Sehän oli sentään maan tapa sata vuotta sitten. Mutta kukapa niin tekisi, kun hyvinvointivaltio on luvannut hoitaa vanhemmat. Ja vielä ilmaiseksi. Riittää kun mummille vie äitienpäivänä ja jouluna marketin alennushyllyltä siepatun nahistuneen kukan.

Samanlainen voihke kuuluu kouluista. Vanhemmat eivät välitä jälkikasvunsa kasvattamisesta tuon taivaallista. Opettajalle he toki lähettävät vihapostia, kun omaa ”kullannuppua” on toruttu pahanteosta ja lukemattomista läksyistä. Kuitenkin elämme aikaa, jolloin vanhemmilla on ennätysmäärä vapaa-aikaa, jonka he voisivat käyttää jälkikasvunsa kouluttamiseen ja ohjaamiseen. Mutta ei. Kaikki tämä on ulkoistettu ”ilmaiselle” koululaitoksella, tai jos se ei riitä, poliisille.  Vapaa-ajan voi käyttää hyödyllisemmin golf-kentillä tai lähipubissa.

Samat mummojen lapset jättävät omien lasten hankinnan väliin; eihän niitä tarvita, koska hyvinvointivaltio huolehtii kaikista vanhuksista. Toki julkisuudessa voivotellaan, että syntyvyys on niin ja niin alahaista ja ratkaisuksi tarjotaan suurempia tulonsiirtoja lapsiperheille – muodossa tai toisessa. Taas edetään kohti suurempaa julkista sektoria, korkeampaa verotusta ja lasten hankinnan keskittymistä niille, joiden pääasiallinen toimeentulon lähde ovat tulonsiirrot. Ja samaan hengenvetoon voivotellaan sitä, että niin monet perheet pysyvät sukupolvesta toiseen köyhinä. Miten väärin olikaan aikanaan, että lapsiluku huomioitiin verotuksessa – rikkaathan hyötyvät siitä!

Julkiset menot jatkavat kasvuaan vääjäämättä, koska ilmaishyödykkeiden kysyntä on ääretöntä. Ääretöntä se jo muutenkin, mutta poliitikot vain lupaavat lisää, vaikka tietävät, että menoja ei kyetä rahoittamaan verovaroin. No, onhan ongelmaan ratkaisu; tuodaan ulkomailta työvoimaa, joka maksaa meidän veromme ja hoitaa meidän vanhuksemme. Ulkoistetaan hyvinvointivaltion rahoitus ulkomaalaisille.

Kaikki muuta paitsi sosiologit ymmärtävät, että tämä mekanismi ei toimi. Hyvinvointivaltio ei ikinä kykene houkuttelemaan ”oikeita” veronmaksajia maahanmuuttajiksi. Päinvastoin se karkottaa parhaat (ainakin parhaiten koulutetut) oman maan kansalaiset ”pahoinvointivaltioihin”. Voiko kuvitella, että joku lääkäri Sveitsistä tai professori USA:sta tulisi töihin Suomeen? Korkein tulojen marginaalivero meillä on 59 % ja kun keskimääräinen (ja samalla marginaalinen) kulutusverojen aste on lähes 30 %, marginaalilla tuloista jää käteen vain hieman runsaat 15 %. Hyvin koulutetun ja korkea tuottavuuden omaavan täytyy olla ”hullu” tullakseen Suomeen töihin.

Toki hyvinvointivaltio houkuttelee maahanmuuttajia, mutta ennen kaikkea niitä, joiden motiivina ovat ilmaishyödykkeet ja tulonsiirrot. Samalla tulojakauma muuttuu entistä vinommaksi; enemmän köyhiä ja vähemmän keskituloisia ja rikkaita.

Hyvinvointivaltion perustana kuitenkin on väestö, jota ”dominoi” suhteellisen hyvätuloinen keskiluokka. Hyvinvointivaltiota ei ikiä voi perustaa Egyptiin tai Hondurasiin, koska ei siltä löydy samanlaista veropohjaa kuin Pohjoismaista. Ongelma on siinä, että hyvinvointivaltio tuottaa oman tuhonsa siemenet.  Vaikka köyhyyttä yritetään vimmatusti poistaa entistä suuremmilla tulonsiirroilla ja ankarammalla verotuksella, tulos on nolla tai jopa väärän suuntainen. Uusia köyhiä tulee koko ajan lisää; köyhiä lapsiperheitä, työtä karttelevia hyvinvointivaltion ”elättejä”, viisikyppisenä eläkkeelle hamuavia ja yhteiskuntaan huonosti integroituneita maahanmuuttajia. Alemmissa tuloluokissa maahanmuuttajataustaisten osuus on väestöön suhteutettuna kolmin-nelinkertainen. Ei mene montaa vuosikymmentä, että alimmassa tulodesiilissä puolet väestöstä on maahanmuuttajataustaisia. Ja taas kerran ”itse aiheutettua” ongelmaa korjataan suuremmillä tulonsiiroilla ja ankarammalla verotuksella. Ja niin kierre vain jatkuu.

Suomessa kotitalouksien säästäminen on ollut muutamaa lamavuotta lukuunottamatta joko olemattoman pientä tai negatiivista viimeisen kolmen vuosikymmen aikana. Julkisen sektorin tilanne on samanlainen. Mutta miksi säästää, jos valtio vastaa kaikista riskeistä. Valtio ja KELAhan ovat vakuuttaneet meidät kaikkia toimentuloriskejä vastaan! Vielä 1950-luvulla säästämisaste Suomessa oli Euroopan/maailman korkeimpia, mikä on nykynäkökulmasta ihmeellistä, koska ihmiset olivat keskimäärin todella aidosti köyhiä – nykynäkökulmasta rutiköyhiä. Mutta sen ajan ihmiset eivät olleet kuulleet ihmeellisestä hyvinvointivaltio-takaseinästä, josta saa tarvittaessa aina rahaa. Nyt valtio ja rahaviranomaiset yrittävät toppuutella ylivelkaantumista, mutta vaikeaa se on, kun ihmisillä ole mitään aitoa motiivia säästää.

Ongelma vaan on siinä, että jos kansatalouden säästämisaste on nolla, niin pitkässä juoksussa on investointiastekin, ja saman tien talouskasvu. Jolleivat ulkomaiset pääomapiirit sitten saa päähänsä, että Suomi on todellinen paratiisi ulkomaisille (suorille) sijoituksille. Mutta sitä tohtii epäillä.

Tohtii myös epäillä, että seuraavien kuukausina aikana yksikään poliitikko uskaltaisi sanoa, että meidän suurin ongelmamme on juuri hyvinvointivaltio: liian suuret menot, liian suuret eläkkeet, liian suuret tuet, liian suuret ”ilmaiset palvelukset”. Koomista, että maassa, jonka julkinen sektori on ehkä maailman suurin ja joka vain kasvaa, hoetaan kilpaa, että ”nyt riittävät leikkaukset”

meeviren
Sitoutumaton Riihimäki

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu