Islam

 

Thilo Sarrazin jast’ikään julkaisema kirja ”Hostile Takeover: How Islam Obstructs Progress and Threatens Society” näyttää kirvoittaneen ainakin Saksassa keskustelun islamin asemasta tulevien vuosien Euroopassa. Tosin on ehkä turha puhua keskustelusta: Sarranzilla on varsin mustanpuhuva kuva islamista ja toisaalta Sarranzin vastustajat kuittaavat asian leimaamalla hänet vain vastenmieliseksi rasistiksi. Eli mitään positiivista ei jää käteen.

Tämä ilmeinen lopputulos on ehkä huolestuttavin piirre islamiin liittyvässä keskustelussa yleisemminkin. Ei tunnu olevan olemassa mitään islamia koskevaa aitoa uskontokriittistä keskustelua. Vaihtoehdot ovat, että islam on pyhä (profeetan sanat ovat pyhiä) tai sitten islam on täyttä humpuukia. Toki mukaan keskusteluun ilmestyy aina argumentti siitä, että kaikki uskonnot ovat hölynpölyä. Tätä teesiä viljeltiin etenkin marxilaisleninismi-uskonnon suosion huippuvuosina, mutta viime vuosina väite on kuultu yhä useammin (vert. ns. kreationismi-keskustelu).

Se, mikä islamissa ehkä eniten huolestuttaa, on se juuri ehdottomuus, jolla uskonnon oppeihin suhtaudutaan uskonnon piirissä. Puuttuu samanlainen uskontokriittinen teologinen tutkimus ja keskustelu, johon olemme tottuneet kristinuskon tapauksessa. Sellaisen ehkäisee tehokkaasti sekin, että epämiellyttävien asioiden esittäminen vaikkapa profeetasta johtaa helposti äärimmäisen vihamielisiin, jopa väkivaltaisiin reaktioihin uskon kannattajien keskuudessa. Siksi turvallinen tie on vain toistaa ns. virallinen totuus ja jättää hankalat kysymykset esittämättä.

Ajatellaan vaikka Koraanin alkuperää. Virallinen totuus on kai jotenkin sellainen kuin, mitä on esitetty opetushallitukisen kotisivuilulla (http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=9) ”Uskomukset ja narratiivit: Muhammadin vastaanottamat ilmoitukset koottiin pian hänen kuolemansa jälkeen yhteen. Muistiin merkittiin vain sellaista, minkä kaksi miestä kykeni todistamaan aidoksi. Näin koottiin Koraani”. Tutkimustieto kai kuitenkin viittaa, että lopullinen (“virallinen”) koraanin versio valmistui vasta pari sataa vuotta Muhamedin kuoleman jälkeen. Toki voi sanoa, että hieman samanlainen aikaviive vaivaa kristinuskon osalta evenkeliumeitakin, mutta toisaalta ei ole olemassa mitään virallista (oikeaa) evankeliumia, vaan neljä erilaista versiota, joita kukin voi tulkita mielensä mukaan.

Islamilla samoin kuin muillakin uskonnoilla on oma taustansa, joka olisi kyettävä tunnistamaan ja arvioimaan sen merkitys. Se taas edellyttäisi ennakkoluulotonta tutkimusta. On hieman vaikea uskoa, että islam olisi jokin vapaa esi-islamilaisista (”pakanallisista”) vaikutteista. Onhan pelkästään Kaaban “musta kivi” vuosisatoja (vuosituhansia) vanhempi kuin islam viitaten siihen, että pakanalliset riitit ovat osa uskonnollista traditiota. On kuitenkin mahdotonta aukottomasta sanoa, mikä on uskonnon syntyhetken uskonnollista traditiota, profeetan sanomaa ja mikä on koraaninen kirjoittajien tutkintaa ja lisäystä.

Viime vuosina keskustelua on ehkä eniten hämmentänyt kysymys siitä, mikä on uskonnon pyhän paikan, Mekan rooli todellisuudessa ja Koraanin tulkinnassa. Tutkijoiden kuten (sellaisten kuten Patricia Cronen ja Dan Gibsonin) on ollut vaikea (mahdoton) asettaa Koraanin tarinaa historiallisiin viitekehityksiin jo pelkästään siksi, että Saudi-Arabiassa oleva Mekan kaupunki (Muhamedin oletettu syntymäkaupunki) ilmestyi kartoille vasta sata vuottaa Muhamedin kuoleman jälkeen eikä kaupungin sijainti ja muu maantieto mitenkään vastaa koraanissa esitettyjä tunnusmerkkejä. Jotta tällaisen asian voi mieltää, pitää muistaa, että islamin syntyvuosia leimasivat useat sisällissodat, jotka jossain mielessä jatkuvat edelleenkin sunnien ja shiojen välillä nykypäivänä. Sotien voittajat tuppaavat usein kirjoittamaan historiaa uusiksi.

Islamin epäilyttävimpiä piirteitä on ollut miesten ehdoton valta-asema, joka heijastuu ehkä selvimmin moniavioisuuden hyväksyntänä. Se saa kysymään, onko todella kyse siitä, että Jumala olisi antanut luvan pitää neljää vaimoa (tai Muhamedille 13 vaimoa), vai onko kyse sittenkin vain senaikaisen tilanteen (”paikallisen kulttuurin”) jonkinlaisesta legitimisoinnista. Samaa voi varmaan kysyä vaikkapa vain pukeutumiskoodista, ruokavaliosta tai ajokortista.

Kysyä tietenkin sopii, mutta on vaikea nähdä, että pitkässä juoksussa vuoropuhelu islamin kanssa olisi mahdollista ilman, että uskonto itse olisi valmis jonkinlaiseen itsetutkiskeluun. Itsetutkiskelua ei tietenkään helpota ulkopuolinen uskontovihamieleisyys. Mutta ei sekään ole järkevää, että uskonnon suhteen omaksutaan jonkinlainen älyllinen kaksoisstandardi ja että ulkopuolelta tulevat kriittiset kommentit kiirehditään heti leimaamaan niillä jo tutuksi tulleille leimoilla.

meeviren
Sitoutumaton Riihimäki

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu