Politiikkaan

Olen aina tuntenut jonkinasteista vastenmielisyyttä politiikkaa kohtaan. Ekonomistien ja poliitikkojen tiet eivät tahdo oikein kohdata. Poliitikkojen agenda on hyvin yksinkertainen: heidän ”tehtävänsä” on miellyttää ihmisiä. Puhua ihmisille sitä, mitä ihmiset (kulloinkin) haluavat kuulla. Ekonomistien rooli on jossain omituisessa mielessä päinvastainen tai ainakin erilainen: etsiä parasta ratkaisua ja kertoa siitä, pitävät muut ihmiset siitä tai ei (yleensä eivät).

Jotenkin tulee aina mieleen seminaari (joku kauppakamari-tyyppinen tilaisuus Turussa) parikymmentä vuotta sitten. Ilkka Kanerva istuu etupenkissä. Räplää (lähes) koko ajan puhelimen kanssa. Lukee välillä jompaakumpaa iltapäivälehteä. Kun esitelmä on ohi, tulee kättelemään ja kertoo, että oli mielenkiintoinen esitelmä. Ajattelen, että olisi ollut varmaan vielä mielenkiintoisempi, jos olisit kuunnellut sitä.

Toki vastaan on tullut monta poliitikkoa, joita olen aidosti arvostanut, ainakin Matti Aura tulee mieleeni. Muistuu myös mieleen, kun parikymppisenä ylioppilaana olin paikallisen kansanedustajan (Väinö Mäkisen) kanssa yhden lauantaipäivän laatimassa hänelle vaaliohjelmaa (en vieläkään ymmärrä, miksi minä jouduin moiseen puuhaan). Mäkinen oli eduskunnan ”hiljaisia”, mutta ainakin minuun teki vaikutuksen hänen vilpitön tapansa hakea sitä ratkaisua, joka on ”tavallisen ihmisen” (kauhea klisee) kannalta parasta. Eli tehdään sitä, mitä ihmiset haluavat, ei sitä, mitä meidän mielestämme ihmisten pitäisi haluta. Yritän kuvitella, että hän olisi sanonut ”sepä fantastista”, mutta en todellakaan kykene siihen.

Joskus kymmenen vuotta sitten (tarkemmin sanoen syyskuussa 2010) Timo Soini pyysi minua lounaalle. Kertoi haluavansa jutella talouspolitiikasta. Minusta hän vaikutti suorastaan sympaattiselta (rehelliseltä) ja aidosti kiinnostuneelta asioista. Sen jälkeen kesti aina vuoteen 2015 asti, että olin hänen kanssaan tekemisissä; etenkin Kreikka-kriisin aikaan kontakteja oli tiuhaan. Jotenkin uskon, että hän oli tosissaan näiden asioiden suhteen (”angst” oli todellinen). Mutta kuten sanottua, vuonna 2015 hallitusneuvotteluiden alettua ja hallitusohjelman EU-osan tultua ruodittua, seurasi täydellinen radiohiljaisuus – aika tarkkaan sinä päivänä, kun Soini ilmoitti lähtevänsä ulkoministeriöön. ”Angst” valtiotaloudesta, Kreikasta, maahanmuutosta ja kaikesta ”maallisesta” loppui kuin seinään. Joskus jälkeenpäin ajattelin, että oliko kaikki sittenkin vain hieno juoni (aivan kuin Puhallus –elokuvassa) vai tuliko vastaan täydellinen kyllästyminen ja/tai paljon puhuttu hillopurkki –ilmiö. En tiedä. Mutta ehkä tämäkin episodi pani uskottavuuden poliitikkoja kohtaan koetuksella.

Toki mukaan mahtuu paljon raadollisempaa ”politiikkaa”. Yksi raadollisimmista tapauksista tulee mieleen ajalta Sipilän hallituksen syntymän jälkeen. Juttelin (entisen kansanedustajan) Kaj Turusen kanssa ja kysyin häneltä, miksi persut olivat unohtaneet (ohjelmissaan kovasti esillä olleen) säätiöiden verollepanon hallitusohjelmasta. Turuselle tuli leveä hymy huulille ja vastaus kulki tätä rataa, ”hei, kyllähän sä nyt ymmärrät, meidän pitää laittaa ohjelmiin tällaisia ….”

Niinpä niin, se ”kuluttajan suoja” politiikassa. Sitä vaan ei ole.

 

meeviren
Sitoutumaton Riihimäki

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu