Lapsia Afrikasta

 

Keskustelu maahanmuuton kustannuksista (jos sitä nyt voi keskusteluksi sanoa) ei oikein etene. Keväällä julkaistut Pauli Vahteran laskelmat ja Samuli Salmisen tutkimus on yleensä kuitattu epäuskottaviksi, koska kirjoittaja on se ja se. Näinhän se suomalainen keskustelu yleensä etenee; sisällöllä ei ole merkitystä; artikkelin tai kirjan ensimmäinen rivi ratkaisee kaiken.

Ei ryhdytä tässä kuitenkaan ruotimaan laskelmia, vaan puututaan siihen yleisimpään argumenttiin, joka esitetään, kun puhutaan maahanmuuton kannattavuudesta. Osmo Soininvaara esitti vast’ikään julkaistussa blogissaan asian näin (kommentoidessaan vaaliväittelyn keskustelua): ”Olisi pitänyt sanoa, että kantasuomalaisesta on maksettu 17 vuotta lapsilisää ja hänet on koulutettu ilmaiseksi, kun taas työperäinen maahanmuuttaja muuttaa Suomeen työikäisenä. Siksi hän on elämänkaarta ajatellen selkeä nettomaksaja vähän matalammallakin työllisyysasteella”. Argumentti on itse asiassa sama, jonka Johanna Suuripää esitti jo 1991 (HS 21.4.1991) ”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”

Ei puututa nyt siihen kysymykseen, mikä on nettotulo (koko kansataloudelle tai vaihtoehtoisesti julkiselle sektorille) yli koko elinkaaren, vaan kysymykseen siitä, miten meidän pitäisi suhtautua ”lapsista aiheutuviin kustannuksiin”. Legitimisoivatko ne automaattisesti maahanmuuton?

Selvää tietysti on, että lapsen ylläpito, kasvattaminen ja kouluttaminen maksavat yhteiskunnan kaikille sektoreille ”paljon”. Jos ”lopputuloksen” (sanotaan 20 vuotiaan koulutetun nuoren miehen tai naisen) voi saada ilmaiseksi, triviaali lopputulos on, että kannattaa ottaa ilmaiseksi. Jos on looginen tämän argumentin suhteen, tulos on se, että kannattaa lopettaa lasten ”tekeminen” suomalaisiin perheisiin tykkänään ja ”hankkia” valmiit työntekijät ulkomailta. ”Ulkoistaa koko homma ulkomaille”. Käytännössä ulkomaat tarkoittavat tietenkin kehitysmaita, joissa väestöä on ylenpalttisen paljon suhteessa pääomaan.

Tämä kuulosta pahaenteisen samanlaiselta kuin transatlanttinen orjakauppa, jossa lähestulkoon ilmaista työvoimaa vietiin/ostettiin Afrikasta lähinnä Yhdysvaltoihin, Karibiaan ja Brasiliaan. Eurooppalainen työvoima oli liian kallista puuvillapelloille ja sokeri- ja kumiplantaaseille. Taloudellisesti tämä toiminta oli ehkä kannattavaa yksityisille yrityksille tilanteessa, jossa tekninen kehitys (koneet) olivat alkutekijöissään. Toki tiedämme, että koko yhteiskunnalle hinta oli sanoinkuvaamattoman korkea – moraalisesta krapulasta nyt puhumattakaan.

Tämän tarinan opetus on tietenkin siinä, että ihmiset ovat paljon muutakin kuin työvoimaa. Ne lainalaisuudet, jotka koskevat hyödykkeitä ja pääoma, eivät sellaisenaan päde työvoimaan. Hyödykkeillä ja pääomalla ei ole mitään sosiaalisia rakenteita, tai toista termiä käyttääkseni, sosiaalista pääomaa. Toisaalta taas yhteiskunnat eivät tule toimeen ilman näitä rakenteita – tai tulevat, mutta silloin tarvitaan sellaisia yhteiskunnan väkivaltakoneistoja kuin mitä oli esimerkiksi Neuvostoliitossa. Voidaanko näitä rakenteita sitten luoda, ja ennen kaikkea voidaanko niitä luoda jälkikäteen? Vastaus on pikemmin ei kuin kyllä. Rakenteet, arvot ja tavat näyttävät olevan äärettömän hidasliikkeisiä ja vaikka kuvittelisimme olevamme kuinka kaikkivoivia asioiden tilan muuttamisessa, tulokset näyttävät aina jäävän jälkeen kuvitelluista tavoitteista

Kuten tunnettua syntyvyys Suomessa on laskenut ennennäkemättömän alhaiselle tasolle (kantaväestön hedelmällisyysluku on vain 1.3 %). Poliitikot kiirehtivät yleensä selittämään laskun lapsiperheiden ahdingolla tai muilla vastaavilla tekijöillä, mutta vaikka niissä onkin perää, todellista selitystä saa hakea muualta. Itse asiassa selitys voi olla hyvin rationaalinen. Jos omia lapsia ei tarvita turvaamaan vanhuuden päiviä, vaan yhteiskunta huolehtii (tarkemmin sanoen: lupaa huolehtia) kaikesta, miksi sitoutua lasten hankintaan, ja lapsista koituviin kuluihin? Toki kaikki ihmiset tekevät päätökset itsenäisesti, mutta selvää on, että yleinen ilmapiiri yhteiskunnassa vaikuttaa kaikkien toimintaan. Jos vanhuuden turva (ja erityisesti eläkkeet) voidaan maksattaa maahanmuuttajilla, niin hyvä, se kuulostaa ”halvimmalta” vaihtoehdolta. Valitaan se ”helppo” vaihtoehto. Mutta onko se helppo, tai sanotaan halpa vaihtoehto loppujen lopuksi paras. Se on (hieman Hamletia mukaille) ”se (oikea) kysymys”.

http://www.soininvaara.fi/2019/04/18/perussuomalaisten-uusi-tuleminen/

 

meeviren
Sitoutumaton Riihimäki

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu