Ei tarvitse leikata
Pitäisikö tähän pääministerikandidaatti Antti Rinteen ilmoitukseen suhtautua ilolla; vihdoinkin ovat niukkuuden päivät ohi. Mieleen tulevat Mauno Koiviston usein toistamat Raamatun sanat ”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat”. Koivisto ei oikein uskonut ilosanomiin julkisten menojen (tuloista riippumattomasta) kasvusta ja voi vain kuvitella, mitä Väinö Tanner olisi sanonut näistä ilosanomista.
Hallituksen ohjelmaa tuskin julkaistaan ennen eurovaaleja, mutta jotain toki tiedämme jo etukäteen. Jo hallituksen koostumuksesta voimme päätellä, että menot kasvavat. Menojen kasvua leimaavat mediaseksikkäät erät investoinneista koulutukseen, infraan ja terveydenhoitoon. Oletettavasti myös ”maailman parantaminen” saa osansa. Kaikkia menojen lisäyksiä kutsutaan investoinneiksi, joten niiden rahoittaminen velkarahalla tai valtion omaisuutta myymällä saataisiin näyttämään oikeutetulta.
Valtion omaisuuden myyminen, jota edellisetkin hallitukset ovat kilvan harjoittaneet, on epäilyttävää, jopa halpahintaista, jos tarkoituksena on välttää valtion velan kasvattaminen. Viime kädessä kyse on vain taseoperaatioista. Valtion saamiset ja velat supistuvat saman verran, mutta eivät valtion nettosaatavat tietenkään muutu miksikään. Jos nostan pankista 100 000 euron lainan ja laitan se tililleni, ei minun varallisuuteni muutu siitä miksikään.
On jotenkin mysteeri, miksi vasemmistossa suhtaudutaan velkaantumiseen, jos ei nyt innostuneesti, niin ainakin verraten välinpitämättömästi. Kuitenkin toisaalta ollaan tuohtuvinaan pikavippiyhtiöiden myöntämien velkojan kasvusta, mutta ehkä ongelmaksi koetaan vain nämä ”pahat” yhtiöt, eivätkä velkoja hamuavat asiakkaat. Suomi on kautta aikojen ollut alhaisen valtion velan maa; velkaa on ollut keskimäärin vain 10 prosenttia suhteessa kokonaistuotannon arvoon. Nyt ollaan kuitenkin samalla tasolla kuin suuren laman aikaan 1990-luvun alussa ja jatkosodan loppuvaiheessa 1944 (kuvio). Väinö Tanner ei (valtiovarainministerinä olleessa 1942-1944) halunnut rahoittaa edes sotaa kokonaan velanotolla; suhde velkaantumiseen oli aika lailla erilainen kuin nykyään. Vähäisestä velan määrästä on ollut paljon sellaista hyötyä, joka ei helposti näy julkisuudessa; korot pysyvät alhaisina, velkojen juoksuaikaa (maturiteettia) voi tarvittaessa helposti pidentää ja yksityisen sektorin kanssa ei tarvitse kilpailla rahoituksesta. Alhainen velan taso mahdollistaa myös velanoton sellaisessa kriisitilanteessa, jossa todella tarvitaan velkarahoitusta. Siksi velan otto nykytilanteessa on huonoa politiikkaa, pelimerkkien käyttämistä tilanteessa, jossa niitä ei välttämättä tarvita. Sama koskee tietenkin myös valtion omaisuuden myyntiä; sitäkin tarvittaisiin kriisitilanteessa.
Hallituksen verokaavailut ovat toistaiseksi vielä arvailujen varassa, mutta oletettavasti kohteena on ainakin yritysverotus ehkä myös pääomaverotus. Jos kohta idea osinkojen lähdeverosta ei ole täysin mahdoton, on ”iso kuvio” kuitenkin väärän suuntainen. Yhteisöveron osalta suunta maailmalla on kuitenkin selvästi alaspäin. Kun kaikki maat kuitenkin jollain tavoin kilpailevat kansainvälisestä rahoituksesta, on aika vaikea uida vastavirtaan ja ylläpitää Suomen tapaisessa pienessä maassa korkeampaa verokantaa kuin muualla. Helposti sitten päädytään perverssiin tilanteeseen, jossa yritysverotusta kiristetään ja syntyviä ongelmia yritetään paikata erilaisilla tukiaisilla. Toki on niin, että yhteisöverotuksessa on nyt omituisia vähennyksiä, joiden ansiosta verotus on kaikkea muuta kuin neutraalia. Mutta olen epäluuloinen sen suhteen, että Säätytalolla olisi sellainen tietämys, että yritysverotus nyt pantaisiin oikealle tolalle. Ongelma on vielä siinä, että esimerkiksi lähdeveron osalta kaikki hyvät tavoitteet voivat nollaantua siksi, että pääomat (ja yritykset) vain liikkuvat maasta toiseen.
Maailmalla on tehty ”valtavasti” tutkimusta siitä, miten yhtäältä menojen leikkaukset ja toisaalta verotuksen kiristäminen vaikuttavat talouteen. Jonkinlainen konsensus näyttää olevan, että verotuksen kiristäminen on ”se paha” vaihtoehto. Usein viitataan IMF:n tutkimuksiin, joissa vertaillaan näitä kohta vaihtoehtoa laskemalla ns. päätösperäisten leikkausten ja veronkorotusten BKT-vaikutukset. Tulos on ollut se, että verotuksen kiristäminen julkisen talouden tervehdyttämisessä on paljon huonompi vaihtoehto kuin menojen leikkaukset (ks. oheisen kuvan 2 vasteet ilmaistuna vuositason viiveinä). Päinvastoin kuin Suomessa yleisesti tunnutaan ajattelevan, verotuksen ja julkisten menojen olennaisimmat vaikutuskohteet eivät ole tulonjako vaan tulojen taso ja tulojen kasvuvauhti. Poliitikoilla vaan on aina ensi mielessä tulonjako, keltä otetaan ja kelle annetaan. Silloin vaan unohtuu, että talouselämä ei ole mitään nollasummapeli ”hyvin” ja ”pahojen” kesken.
https://www.imf.org/external/pubs/ft/fandd/2018/03/pdf/alesina.pdf
Nythän tämän viime hallituksen aikana on leikattu ja kiristetty, työllisyys on parantunut, tosin sitä ei tiedä, mikä siitä on hallituksen ansiota ja mikä puhtaan noususuhdanteen.
Mikä sitten on sellaisen ihmisen osa tässä kansantaloudessa, joka einpääse tai pysty olemaan työelämässä.
Lapsiperheköyhyys on kasvanut, yleinen köyhyys on kasvanut ja toimeentulohakemusten määrä on räjähtänyt.
Jos velkaantuminen on vähentynyt ja työllisyys kasvanut, miksi yhä suurempi osa jää sitten ulkopuolelle?
Kyse onkin siitä, mitä me arvostamme ja mikä on suhtautuminen niihin, jotka eivät talouskasvusta pääse osalliseksi.
Tällainen ihminen ei mäe mitään merkitystä sille, kun puhutaan, että työ on paras köyhyyden poistaja, asia ei ole niin, koska yhä suurempi osa ei koskaan enää työhön kykene,
Tarvitaan siis arvoiltaan täysin erilainen hallitus, ja minusta nyt ollaan oikealla tiellä.
Ilmoita asiaton viesti
Minua vierastaa tämä köyhyydestä loikuminen. Olen katsellut tätä suomalaista eloa ja elintasoa vuodesta 1957 ”jalat oman pöydän alla”. Historiaakin on tullut jonkin verran silmäiltyä. Nykyistä elämisen yltäkylläisyyden tasoa Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin koettu. Mitä vielä pitäisi yhteiskunnan tehdä kansalaisen hyväksi. Ettäkö vaikka broilerit eivät vielä lennä valmiiksi paistettuina makaavan suuhun!
Yksilön elämä ja vastuu siitä on jo nyt siirretty aika pitkälle yhteiskunnan hoidettavaksi. Tulee mieleen erään romaanikirjailijan teksti: ”He eivät uskaltaneet elää ja kun tuli aika kuolla, ei heiltä riittänyt rohkeutta siihenkään.”
Että otetaan lisää syömävelkaa. Samalla tiedetään, että lapsia ei haluta tehdä, ku porsiminen ei ole yhtään kivaa. Kukas ne velat sitt aikanaan maksaa.
Väki vanhenee. Taitaa se porukka joutua itse hoitamaan toisensa hautaan. Hyvä puoli asiassa on se, että ikäni perusteella oletan itse pääseväni alta pois, ennen yleisen ihmettelyn alkamista.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on mielessä kysymys, mikä on se maa, jossa köyhyys ja eriarvoisuus on julkisen vallan toimin poistettu… Olisi kiva, kun olisi edes yksi esimerkki sellaisesta paratiisista.
Ilmoita asiaton viesti
Käytännössä tämä Rinteen ikiliikkuja toimii eläkkeitä leikkaamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Valtion velan kasvun taustalla suurin syy on 2008 jatkuneet verohelpotukset jotka ovat rahoitettu velkarahalla.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, joo. Valtion menot 2007 26.3 miljardia ja 2017 31.4 miljardia. Mitkä ihmeen verohelpotukset, en ole kyllä huomannut …
Ilmoita asiaton viesti
”Meitä ei kamreerit määräile”, sanoi muuan pääministerikandidaatti.
Valtiovarainministeri, jolla oli kokemusta tilanteesta, jossa menot merkittävässä määrin ylittivät valtion tulot. Hän sanoi:
”Kyllä meitä vaan kamreerit komentelivat. Eivätkä ne kamreerit puhuneet suomea!”
Kumpaa Sinä uskot?
Ilmoita asiaton viesti
Rinteen puheissa toistuvat samat fraasit investoinneista ja tulevaisuudesta. Tuntuu jotenkin, että ne tulevat joltain ”nauhalta”. Oletettavasti sama vastaus tulisi, jos kysyisi, paljonko kello on.
Ilmoita asiaton viesti
Vaaleihin liittyen, kun olet ehdokkaana, kysyn, miten suhtaudut siihen, että suomalaisten ja EU:n varoja (jopa lainarahaa) lahjoitetaan ns. kehitysapuna (”kehitysyhteistyö” ja ”ilmastorahoitus”) muille maille?
EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen 2021–2027 esitetään 30 prosentin korotusta EU:n yhteiseen (kehitysaputilastoissa ”EU:n komissio”) kehitysapuun, vaikka budjettia muuten leikataan monin paikoin. 14-20 kaudellekin tuli suuri korotus. Tämä ehdotettu on aika uskomaton, kun ottaa huomioon muiden alojen leikkaukset Britannian ja Pohjois-Irlannin lähdön myötä.
Kuinka suuri osa Suomen bruttokansantulosta lahjoitettaisiin ns. julkisen kehitysavun määrärahoina, jos Matti Viren yksin saisi päättää? 0,7? 1,0? 0,5? 0,2? 0,0? Joku muu, mikä?
Ilmoita asiaton viesti
Minusta on ”hullua”, että tavoitteena on jonkin rahamäärän lähettäminen ”jonnekin” ja että on aivan samantekevää, mitä rahalle sitten tapahtuu. Minusta kaikista prosenttiluvuista pitäisi luopua ja käsitellä vain hankkeita. Esimerkiksi jos syntyvyyden säännöstelyprojekti Tansaniassa anoo 2 miljoonaa euroa, selvitetään onko hanke järkevä. Jos tulee tuloksia, annetaan rahaa. Tai HIV -sairaala Ambomaalle. Tarkoitus on kai saada aikaiseksi tuloksia, ei vain lähettää rahaa ulkomaille ja kokea ”hyvää omaa tuntoa”. Alkuun voitaisiin lähteä liikkeelle nollasta ja katsoa sitten hanke kerrallaan, mitä tehdään. Mutta on tyhmää ajatella, että 5.5 miljoonan asukkaan Suomi kykenee nostamaan 4 miljardin asukkaan (4 miljardia vuosisadan lopulla) Afrikan samalle tulotasolle kuin Suomi.
Ilmoita asiaton viesti