meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Äänestäjä

Milloin otamme äänestämättä jättäneet ihmiset tosissaan?

Kaikilla ihmisillä on jonkinlainen halu vaikuttaa omiin asioihinsa. Mitä ihmiselle pitää tapahtua tai millaisessa elämäntilanteessa ihmisen pitää olla, jotta hän kokee äänestämisen turhaksi? Tätä monet päättäjät, äänestäjät ja toimittajat miettivät kuumeisesti.

Tämä epäkohta voi ratkaista tulevat vaalit

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt vasemmistoliiton vaalimainoksena esiintyvä kuva, jossa pyydetään kirjoittamaan äänestyslippuun turvapaikkaa hakeneiden pakkopalautuksia vastustava iskulause #Stopdeportations. Tämän kirjoittaessa ääni hylätään. Joku siis on halunnut tehdä kepposen vasemmistoliittolaisille ja heidän kannattajilleen.

Murroksen aika

Moni ei haluaisi kansanedustajaksi, mutta vaatii ehdokkaalta kokemusta "normaalista työstä" eli Iltalehdet kyselevät ministerien kesätyömuistoja, likaisimmissa, vähäpalkkaisimmissa ja nykyisin eniten laittomin ehdoin raatanut voidaan palkita irtoäänillä tuloslaskennassa. 

Moniko kansalainen sitten ymmärtää millaista on poliitikon arki, juhlastahan olemme saaneet esimerkkejä parinkin viikon mittaisina jälkipyykkeinä, viimeksi pikkujoulujen osalta. 

"Miten tuommoista porukkaa voisi äänestää?"

Presidentti Ahtisaari on antanut täyslaidallisen suorapuheista kritiikkiä entistä puoluettaan kohtaan. Etenkin työmarkkinoiden jäykkyys ja työsopimusten yleissitovuus tuomitaan entisen presidentin toimesta jyrkästi. Ahtisaari kertoo ymmärtävänsä miksi SDP:n kannatus romahti eduskuntavaaleissa eikä ymmärrä miten puolue on voinut antaa kaiken vallan value ay-liikkeen lobbareiden käsiin jotka nyt tekevät parhaansa ajaakseen Suomen talouden alas.

 

Suorassa vaalissa äänestäjä osallistuu ja alistuu vain äänestystulokselle

Äänestämisessä on kyse osallisuudesta, äänestäjä on mukana.

Ihmiset elävät eri tavoin, tahdostaan tai tahtomattaan. Käsitykseni mukaan se miten elää on merkityksellisin seikka äänetyspäätösten takana. Se, minkä äänestäjä priorisoi päätöstä tehdessään — kukaan ei kannata kaikkea mitä äänetyspäätöksen mukana tulee — on hyvin henkilökohtaista. Äänestäjä ottaa äänestäessään kantaa omaan tilanteeseensa ja omasta näkökulmastaan. 

Hienoa! Demokratia on voittanut!

Maailma ei ole koskaan valmis, eilen oli eilisen säännöt ja sopimukset, tänään tämänpäiväiset ja huomenna huomiset. Vain diktatuurilla on pysyvät, muuttumattomat ja yhdestä näkökulmasta toimivat  normit.

Jos ja kun on demokratiaa, on äänestyksiä. Äänestyksissä yksittäinen äänestäjä ottaa — aina —kantaa omaan tilanteeseensa. Siis äänestäjä ei koskaan ole väärässä, koska äänestää vain ja ainostaan omasta näkökulmastaan eikä kenenkään muun. Toinen asia, mistä voi suoraan lukea demokratian asteen ja tilan, on mistä äänestäjän annetaan äänestää. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä