meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Adoptio-oikeus

Aidosta avioliitosta ja aidosta demokratiasta

Ameriikan ihmeellisessä maassa järjestettiin vuoden lopulla vaalit. Kuulit varmaan.

 

Kovaa metakkaa onkin pidetty siitä, kuinka "Clinton voitti kansan äänet". Clinton saikin vajaa 66 miljoonaa ääntä: kolmisen miljoonaa Trumpia enemmän. Reilu 90 miljoonaa jätti äänestämättä joten kansansuosiolla en lähtisi hurraamaan.

 

Vain 55% kansasta siis äänesti vaikka yhdeksässä osavaltiossa vaaliuurnilla päätettiin myös kannabiksen laillistamisesta.

Sveitsin Korkein oikeus määritteli: "Lapsi ei ole kauppatavara"

Jos Yhdysvaltain Korkein oikeus äänestikin niukasti 5-4 koko liittovaltiota koskevasta samaa sukupuolta olevien avioliittolain hyväksymisestä, Sveitsin Korkein oikeus tarkensi viime viikolla toukokuista päätöstään kieltää rekisteröityjen pa

Lapsivaikutusta ei huomioitu?

Olen ollut huvittunut "Aidon Avioliiton" nimien läpimenemisestä. Luottamukseni siihen että aloite menisi läpi ei ole kovin suuri. (Tosin ei se ollut "Tahdon2013" -kampanjankaan kohdalla.

Lapsi ei kaipaa toimivaa värkkiä

Kansanvalta on kiva asia. Se sallii revanssin myös silloin, kun häviät aivan kuus-nolla. Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajille ei ilmeisesti riittänyt vuosien mittaiset kansalaiskeskustelut, tuntikausia pitkät eduskuntaväittelyt, vahva kansalaisaloite, tuhansien ihmisten mielenilmaukset tai eduskunnan päätös. He haluavat vielä yrittää. Kertaus on opintojen äiti, joten ehkäpä he tällä kierroksella oppivat omien argumenttiensa onttouden. Tai ainakin voidaan puhua siitä, miten biologinen vanhemmuus on toisarvoista lapselle.

Lasten adoptointi - adoptiota haluavia pariskuntia riittää

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehdään vuosittain vajaat viisi sataa adoptiota ja joista kotimaisia on hieman yli puolet. Alle kymmenen vuotiaita lapsia adoptoidaan reilut kolmesataa lasta. Lähde.

Avioliittolaki halutaan muuttaa mielikuviin vetoamalla

Avioliittolaki halutaan muuttaa mielikuviin vetoamalla. Puoluejohtajien vetoomukset, gallupit, pappien peukutukset ja median yksimielisyys ei jätä valinnan varaa. Avioliittolain muuttamista vaativien puheenvuorot muuttavat yhteiskuntaa. Kun vuosia toistetaan samaa mantraa, lainsäätäjät taipuvat vaatimuksien edessä. ympäristön paine kasvaa liian suureksi.           

Adoptoidun kohtalo: Suomesta homoille, kehitysmaista heteroille?

 

Jos se paljonpuhuttu asia tulisi seuraavan eduskunnan päätettäväksi, niin miten Suomessa adoptiokelpoisiksi julistetut lapset kiintiöitäisiin kotimaista adoptiolasta hakevien homoparien ja avioparien kesken? (käytän tässä erilaisista pariskunnista nykytilanteen kanssa yhteensopivia nimityksiä, se suvaittakoon)

Homojen omat lait vaarassa

Rekisteröitymishaluisia homopareja ollaan ajamassa lain edessä saman pykälän ja otsikon alle adoptio-oikeuden kera. Allekirjoittanut kummastelee:

 

Homoavioliittojen kannattajien tulee lopettaa huonot argumentit

Vihreiden Otto Lehto kirjoittaa homoavioliitoista: "Miksi ihmisillä ei olisi oikeus määritellä avioliittoa kahden ihmisen väliseksi rakkauden liitoksi? Tämä ei poistaisi heteroilta mitään oikeutta, ainoastaan epäreilun monopoliaseman."

Adoptiopoika Antti Puuhaara

Adoptio ei ole mikään kulttuurin pikku oikku tai kusiositeetti vaan ilmiönä hyvinkin keskeinen ja positiivinen yhteisöllinen kyky tai resurssi. Siitä kertoo adoptioteeman yleisyys kansansaduissa.

Kulttuuri tai yhteiskunta on positiivinen ilmiö kun taas ns luonnonlait ovat sinänsä neutraaleja ilmiöitä  kuten muutkin annetut ja muuttumattomat olosuhteet. Kulttuurin tai yhteiskunnan positiivisuuteen kuuluu ehkä hyvinkin keskeisesti tapa adoptoida lapsia useimmiten orpoja lapsia ja saduissa usein eksyneitä tai hylättyjä lapsia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä