meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Brexit

Brexit palauttaa terroriteot Pohjois-Irlannin arkeen

Susanna Turunen/YLE raportoi tänään kasvavasta separatistisen väkivallan uhasta Pohjois-Irlannissa. Pelottavan kehityksen takana on Brexit ja sen arkeen tuomat rajut uhkat.

​https://yle.fi/uutiset/3-10735256

Brexit on jo ennen lopullista toteutumistaan elvyttänyt parikymmentä vuotta latentissa tilassa olleet väkivallan siemenet Pohjois-Irlannissa.

Nyt siellä, kolme vuotta onnettoman kansanäänestyksen jälkeen kasvaa jo uusi taisteleva, ja rajuunkin terroriin valmis uusi sukupolvi. Terrori ei ole koskaan oikeasti kuollut.

EU-maat eivät ikinä anna briteille sodan voittoa anteeksi

Yhdistynyt Kuningaskunta eli Iso-Britannia muistuttaa mantereen Euroopan maita jatkuvasti heidän omista epäonnistumisistaan. Se tekee kipeää, erityisesti Saksalle ja Ranskalle.

Britit saivat uuden Brexit-päivän, tai parikin

EU27-johtajat ovat päässeet sopuun ja tarjonneet Britannialle uudeksi eropäiväksi 31. lokakuuta 2019. Tämä tietenkin edellyttää osallistumista toukokuun eurovaaleihin.

Neuvotteluissa pahaa poliisia esittäneen presidentti Macronin tyydyttämiseksi sopimukseen sisältyy kuitenkin tarkistuspäivä 30. kesäkuuta. Tällöin katsotaan, onko Britannia hoitanut vaalinsa ja muut velvoitteensa kunnolla. Pääministeri May itse on uskovinaan, että erosopimus on siihen mennessä jo hyväksytty brittiparlamentissa.

Irlannin rauhan viimeiset kuukaudet?

Pohjois-Irlannin rauha perustuu kokonaan Euroopan unionin jäsenyyteen.

Kymmeniä vuosia jatkunut aseellinen kaupunkisota päättyi vasta, kun Yhdistynyt kuningaskunta, Irlannin tasavalta ja Pohjois-Irlannin puolueet sopivat, että jokaisella pohjoisirlantilaisella on oikeus sekä Yhdistyneen kuningaskunnan että Irlannin tasavallan kansalaisuuteen; ja että tämä oikeus ei tule muuttumaan Pohjois-Irlannin tilanteen mahdollisesti muuttuessa.

Sirkus Britannia ja miten Suomen ei pidä hoitaa EU politiikkaa

Viime viikkoina on Britanniassa tapahtunut ihmeitten ihme.

Parlamentin istunnot ovat ohittaneet katsojamäärissä jalkapallo-ottelujen televisio-lähetykset.

Ihmiset tuijottavat töllöä ihmeissään; Brexit on muuttunut saippuaoopperaksi.

Shakespearen näytelmiä mukaellen: Kesäyön unelma on muuttunut Paljon melua tyhjästä-näytelmäksi ja Brysselin näkökulmasta siitä on tullut: ”Kuinka äkäpussi kesytetään”-farssi.

Miksi näin on käynyt ja mitä oppia Suomi voi saada EU-politiikalleen?

Kun kansan ääni ratkaisi

Brexitin lykkäys läpi: kolme yhden äänen ratkaisua brittiparlamentissa

Keskiviikkoiltana hieman ennen puoltayötä Lontoon aikaa Britannian alahuone hyväksyi työväenpuolueen Yvette Cooperin ja konservatiivien Oliver Letwinin ajaman lain, joka pakottaa pääministeri Theresa Mayn hakemaan pitkää lykkäystä brexitin toteutumiselle.

Valtiovarainministeri Philip Hammond katsoo, että käytännössä brittien on nyt valmistauduttava ottamaan osaa toukokuun eurovaaleihin.

Keskiviikon maratonistuntoon sisältyi peräti kolme äärimmäisen täpärää äänestystä.

Mitä sanoinkaan Labourin haluavan?

Viime keskiviikkona moni oli hieman pettynyt, kun Britannian Työväenpuolue ei asettunutkaan kokonaan ns. Common Market 2.0 eli Norway plus -ehdotuksen taakse.

Tänään puolue on kuitenkin omaksunut viralliseksi linjakseen aloitteen tukemisen. Itse en voi sanoa yllättyneeni:

http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269217-norway-plus-eli-common-...

Brexit, demokratia ja oikeusfilosofia

Brexit on uskomaton näytelmä! Mark Galeotti - kansainvälisesti arvostettu Venäjä-tutkija, britti - twiittasi kuvan, jossa ravintola mainosti päivän menutä. Ruokalajin nimi oli Brexit, ja sisältö tämä: ”Ei nyt ole mitään tarjolla, kun kokit eivät päässeet sopimukseen aterian koostumuksesta.”

Itseäni – näin suomalaisena – huvitti BBC:n radiotoimittajan huoli siitä ”mitä meistä briteistä nyt ajatellaan muualla maailmassa.”

Vakavasti puhuen, Brexit herättää kysymyksiä, myös sellaisia, jotka vähemmän ovat olleet keskustelussa esillä.

Kovin vaikea EU-ero

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan ero Euroopan unionista näyttää nyt jokseenkin varmasti toteutuvan jossakin muodossaan. Tähänastinen neuvotteluprosessi ja kuningaskunnan parlamentin äänestyshärdelli ovat olleet jo ajoittain surkuhupaista seurattavaa.

Brittiparlamentti hylännee Mayn lopullisesti

Viimeinen rutistus marraskuussa neuvotellun erosopimuksen puoesta on alkanut. Britannian alahuone istuu parhaillaan.

Oikeuskansleri Geoffrey Cox jymisee bassobaritonillaan perusteet hallituksen kannan puolesta. Varsinainen erosopimus on nyt erotettu poliittisesta julistuksesta. Hallitus katsoo, että labourin pitäisi hyväksyä pelkkä erosopimus, koska tämä olisi ainoa EU:n takaama tapa saada brexitille lykkäystä toukokuun 22. päivään asti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä