meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Johdonmukaisuus

Kiinalainen lentomatkustaja hyvä, suomalainen huono

Suomalaisesta Thaimaan matkailijasta on tehty ilmastomuutoksen syntipukkimannekiini. Suomesta tehdään Thaimaahan n. 100.000 matkaa vuodessa.

Konservatiivien kääntynyt kelkka

Oli aika, jolloin Yhdysvalloissa palveluiden epäämistä tummaihoisilta perusteltiin yritysten oikeudella valita asiakkaansa ja päättää omista asioistaan. Niinkin hiljattain kuin tänä kesänä Yhdysvaltain korkein oikeus tuomitsi coloradolaisen leipomon olevan oikeutettu kieltäytymään leipomasta kakkua miesparille. Ympäri telluksen konservatiiviset äänenpainot tietenkin ihastelivat päätöstä. Katsos, kun kyse on yksityisen yrityksen vapaudesta päättää, eikä sitä kyllä nyt voida muuttaa vain koska joku ei väärän seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi saanutkaan kakkua.

Rasismista ja johdonmukaisuudesta

Tutkijatohtori Heikki Kovalainen ottaa Uuden Suomen jutussa kantaa yhteen eniten väärinymmärretyistä termeistä eli rasismiin. Aluksi Kovalainen esittää hyviä huomioita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä