*

meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Lenita Toivakka

Mietteitä nykypäivän politiikasta.

Missä tahansa muualla, Länsimaisissa demokratioissa Lenita Toivakan käyttäytyminen eduskunnassa olisi johtanut ministerin eroon mutta ei täällä Suomessa. Sen sijaan Toivakka myönsi julkisesti johtaneensa eduskuntaa harhaan ja pyysi käyttäytymistään anteeksi Ei voi muuta kuin ihmetellä nykyisiä politiikkoja ja heidän asiantuntemustaan siitä mitkä ovat heidän juridiset vastuunsa sekä valmistautumisensa aiheeseen johon varmasti tulisi olla vastaus valmiina. Kohua ei olisi tullut siinä mittakaavassa jollei Lenita Toivakka olisi syyttänyt Timo Harakkaa valehtelusta.

Toivakan kiirastuli, joutuuko ministeri eroamaan?

"Ihan omasta päästäni keksin holdingyhtiön. Sori siitä." Vielä sentään ei ole ollut tarvetta kokoomuslaiselle kriisiviestinnälle a la A. Stubb mutta lähellä jo ollaan. Yksi hallituksen huomaamattomimmista jäsenistä, ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Lenita Toivakka on joutunut myrskynsilmään.

Kansanedustaja Harakka ja tärkeät paperit

"Eduskunnan valehtelukohu on kääntynyt ympäri," uutisoi Uusi Suomi. Kansanedustaja Timo Harakka tempaisi eilisessä A-Studiossa ratkaisevat todisteet povaristaan kuin Jim Carrey mainiossa juristikomediassa Valehtelija, valehtelija. Poliittisesta tulevaisuudestaan kamppailee nyt ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka.

Ministeri Toivakka johti teitä harhaan. Sori siitä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) myönsi olleensa juridisesti vastuussa belgialaisen verosuunnitteluyhtiön perustamisesta. Ministeri pyysi tänään torstaina MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä anteeksi sitä, että on johtanut ihmisiä harhaan sanomalla, ettei hän olisi ollut mukana yhtiön toiminnassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä