meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakolaiset ja turvapaikanhakijat Suomessa 2015

Turvapaikkaralli ei ole solidaarisuutta vaan hulluutta

 

Olin työmatkalla Syyriassa viisi viikkoa, piipahtaen myös Jordaniassa ja Libanonissa mieheni kanssa loka-marraskuussa 2010. Leikkipaikan vieressä, Vanhan Damaskoksen laidalla noin 12-vuotias poika osoitti valokuvaajaa aidon näköisellä leikkipistoolilla. Hänen hymynsä oli ylpeyden ja ujouden viikarimaista sekoitusta. Tytöt, vähän nuoremmat, huivein peitellyt, katsoivat poikaa ihailevasti. Yhdellä tytöistä oli ruusu kädessään. Lapset vaikuttivat hyvinvoivilta, luottavaisilta, keskiluokkaisilta.

 

Kempeleen raiskaustapaus vain jäävuoren huippu?

Kempeleläinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osoitti hyväntahoisuuttaan turvapaikanhakijoita kohtaan ja antoi Kempeleen asuntonsa näiden käyttöön. Mediatempauksellaan Sipilä sai runsaasti myönteistä julkisuutta ympäri maailman.

Unelmilla on myös hintansa

Pakolaisvyörylle ei näy loppua. Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen tasaista tahtia, tosin määrät ovat olleet hieman laskussa sitten viime syksyn.

Terroristit ovat iskeneet Pariisissa ja lisäiskuja on myös onnistuttu estämään sekä Ranskassa että Saksassa. Ruotsissa terrori-iskun valmistelusta epäiltyä irakilaismiestä haetaan Suojelupoliisin mukaan myös Suomesta.

Maahanmuuton hintalapusta on tullut kestämätön

Jo viikko sitten julkaistun artikkelin mukaan humanitaaristen maahanmuuttajien, eli pääasiassa pitkin syksyä Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden hintalappu per yksi ainoa vuorokausi on miljoonan euron luokkaa. YLE:n tarjoamista 24 000 turvapaikanhakijasta sekä 43,00 € vastaanottokulusta per henki per vuorokausi muodustuu loppusumma 1 032 000 €/vrk. Tästä seuraa pelkkiä vastaanottokuluja n. 356 000 000 €/vuosi.

Pakolaiskriisi on suurvaltapolitiikan seurausta

Luulisi, että turvapaikanhakijoista koituvat kustannukset – miljoona euroa päivässä – havahduttaisivat suomalaisministerit pakolaiskriisin maailmanpoliittisiin syihin.

Kriisin syihin puuttumisen rinnalla kiistely maan rajojen sulkemisesta ja EU:n turvapaikanhakijakiintiöistä ovat toisarvoisia. Sitä on myös turvapaikanhakijoita Välimeren yli kuljettavien alusten tuhoaminen.

Oi maamme Suomi, synnyinmaa

Toivon, että kukaan ei heitä rasismikorttia pöytään, sillä rasisti en ole koskaan ollut. Kannatan kaikkien ihmisten tasa-arvoa - myös suomalaisten tasa-arvoa muualta tulleisiin nähden. Ihmisiä hädässä pitää auttaa, mutta ei siten, että oman maan kansalaiset joutuvat sen vuoksi autettuja huonompaan asemaan. Suomen valtio on etujärjestö, jonka tehtävä on puolustaa ensisijaisesti omien kansalaistensa etuja. Jos resursseja riittää, niin silloin autetaan myös muita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä