meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Arvonlisävero

Parturi-kampaajille ja pienyrittäjille vähemmän alvia ja kunnon toimeentulo

Viisi vuotta sitten osallistuin (kansanedustajan avustajana) hiusalan yrittäjien koulutukseen, jossa käsiteltiin hiusyrittäjän tuloja, menoja ja laskutusta. Kävi ilmi, että alan yrittäjänä on vaikea hankkia toimeentuloa. Bruttopalkka oli ideaalitapauksessa 1900 euroa kuukaudessa, josta yrittäjälle jäi nettopalkaksi 1400 euroa kuukaudessa. Käytännössä valtaosa yrityksen tuloista, noin 2600 euroa kuukaudessa, meni parturi-kampaamoliikkeen perusmenoihin, kuten tilavuokraan ja sähkölaskuihin.

Vihannekset verottomiksi

Hyvä kansanterveys on kansakunnan selkäranka. Kansalaisen huono terveys näkyy heikkona työllisyytenä, suurina terveys- ja lääkekuluina sekä inhimillisenä kärsimyksenä. Kansanterveyden näkökulmasta huolestuttava kehityssuunta on liikapainon jatkuva lisääntyminen.

Vähäisen liiketoiminnan ALV-rajaa on nostettava

Tällä hetkellä on käynnissä kansalaisaloite, jonka tavoitteena on vähäisen liiketoiminnan ALV-velvollisuus rajan nostaminen 50 000 :n euroon. Tähän mennessä koossa on jo yli 14 000 allekirjoitusta, mutta lisää tarvittaisiin ehdottomasti, sillä maamme tarvitsee aitoa yrittäjyyteen kannustamista sekä kannustinloukkujen purkamista.

Yhteiskuntavastuun aktiivimalli

Työttömyysturvan aktiivimalli on tyrmätty työntekijäpuolella työntekijöiden kyykytyksenä. Sitä se hyvistä tarkoitusperistä huolimatta onkin. Molemmat osapuolet niin työntekijä- kuin työnantajapuolella korostavat oikeudenkukaisia ratkaisuja ja luottamuksen tärkeyttä keskinäisissä suhteissaan. Aktiivimalli ei täytä kumpaakaan näistä vaatimuksista eikä uskoa hallituksen kykyyn löytää yhteiskunnan kannalta tärkeitä ratkaisuja, jotka olisivat myös työntekijäpuolen hyväksyttävissä.

Matalampi veroaste ja enemmän jaettavaa - mahdoton yhtälökö?

Oma poliittinen nuorisokotini, Sosialidemokraattiset Nuoret rytkäytti itsensä eilen valtakunnan päälehdessä läpi verouudistusehdotuksellaan. Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että yleistä arvonlisäveroa alennettaisiin kahdella prosenttiyksiköllä ja sen jälkeen siivottaisiin pois paitsi erilaisia verovähennyksiä, myös alennetut arvonlisäverokannat. Perustelu tälle on se, että alennetut alv-kannat ovat usein mielivaltaisia, kohdentuvat huonosti ratkaisemaan niitä ongelmia joita niillä yritetään korjata.

Demarinuorten ALV-kannat

Demarinuoret aikoo kannanotossaan yksinkertaistaa verotusta todenteolla. Alennettujen arvonlisäverokantojen poistaminen (ja yleisen ALV-kannan laskeminen 22%:iin), ei niin yllättäen, on kiistanalaisin noista toimista.

 

"Q: Miksi haluatte nostaa ruoan, lääkkeiden, lehtien jne. hintaa?

Tulemme toimeen paremmin ilman Pääkaupunkiseutua

Kaupungistumiskeskustelu on mennyt sivuraiteilleen tuon tuosta ja se on valjastettu palvelemaan lähinnä Uudenmaan kasvuun vihkiytyneiden kirjoittajien tavoitteita. Suurin osa suomalaisista asuu kaupunkimaisissa taajamissa jo nyt. Maaseutu on taajamien ympärillä oleva lähes asumaton maa- ja metsätalousvyöhyke. Jotkut tarkoittavat kaupungistumisella ihmisten muuttamista Uudenmaan lähiöihin ja savipelloille vieri viereen ylihintaisille tonteille. Tällaisen kuvan keskustelusta pakostakin saa.

ALV tappaa kuluttajamyynnin

Yrittäjissä on kuulemma tulevaisuus, mutta eipä se hohtoiselta näytä. Pääministeri patistaa työttömiä työllistämään itsensä. Tämän vuoden alusta alv-verovelvollisuuden alaraja nostettiin 10 000 euroon. Verohuojennuksen yläraja nostettiin myös 30 000 euroon.  Kuulostaa hienolta, mutta käytännössä yhdentekevää paitsi sivutoimisille, palkkatyössä käyville yrittäjille.

Työn hinta / Palkka

OECD:n sivuilta löytyi verokiilalaskelmia. Keskituloisen palkasta meni sen mukaan Suomessa (2015) 43,88% tuloveroihin sekä palkan sivukuluihin. Kyllähän se kuulostaa paljolta. Entä jos tekemääsi työhön lisätään vielä arvonlisävero, 24% (linkin takaa löytyy excel-tiedosto OECD-maiden arvonlisäveroista)?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä