meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Sananvapaus

Sananvapauden väärinkäyttöön tarvitaan valvontaa ja ohjausta

Sananvapaus, vihapuhe, sananvapauden rajoittaminen, yleinen eri asioista närkästyminen ja moni muu samaan asiakokonaisuuteen liittyvä teema on ollut paljon mediassa esillä. Pääosin asia tuntuu kuitenkin jäävän somekiehunnan ja yksittäisten närkästystään ilmaisevien kolumnistien kohinaan, eikä asiassa ole oikein syntynyt yhtenäisiä normeja tai menettelytapoja.

Sananvapauden puolesta on taisteltava

Viime viikkoina kohua ja puhetta aiheuttanut opetus- ja kulttuuriministeriön päätös periä Perussuomalaisten nuorisojärjestöltä valtionavustukset kuluvalta vuodelta takaisin, ei ole pelkästään epäasiallinen ja kohtuuton päätös, vaan se on päätös, joka uhkaa perustuslaillisia oikeuksia; mielipiteen- ja sananvapautta. 

Kansallismielisten liikkumatilaa on kavennettu erityisesti siitä saakka, kun maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuminen menestyi eduskuntavaaleissa. Ja vieläpä varsin onnistuneesti - tuleva hallitus lienee varsin halukas kriminalisoimaan vihapuhetta. 

Suvaitsemattomuutta

”Markku Huusko on sensuroiva, rasistinen ja selkeästi valehtelija vielä kaupan päälle. Häpeällistä toimintaa ukolta. Aion tuoda tämän faktan yhä uudestaan ja uudestaan esille, kunnes Markku tekee julkisen anteeksipyynnön harjoittamastaan törkeästä sensuurista ja rasismista.”

Kommenti on Anter Yasan ja löyttyy Markku Huuskon sivulta, 

Kieltämättä, minullakin nousi itsellekin pystyyn ne muutamat hiukset, joka minulla on vielä päässä.  

 

Sakkoja somettamisesta Venäjällä (mutta niin Suomessakin)

YLE uutisoi sananvapauden heikosta tilanteesta Venäjällä, jossa voi saada "sakkoja somettamisesta".

Olisivat nyt vähän odottaneet, että tuo Perussuomalaisten nuorisojärjestön tweet-kohu laantuu, jossa juuri jaettiin 100,000 EUR sakko somettamisesta.

Oh the irony.

https://yle.fi/uutiset/3-10839322

Prinsessasyndroomaa liikkeellä-Vihreiden naispoliitikkojen nahka palaa?

Joka tytön unelma oli olla prinsessa ainakin kun minä elin lapsuuttani 70-luvulla. Prinsessa leikit, ja haaveet kumpusivat halusta olla kaunis, rikas, hellitty, hemmoiteltu ja etuoikeutettu. Prinsessa sananakin oli jotain aivan ihanaa. Joka naisenkin unelma voisi olla se, että saisi olla oikeasti päivän prinsessana. Prinsessan oikeuksiin kuuluvat kauniit vaatteet ja huikeasti materiaa. Lapsena kruunut tehtiin kukista, ja sittemmin omille tyttärille ostin ne kaupasta, hienoine mekkoineen.

Sananvapaus ja vihapuheet sekä vihatuijotus

Sananvapaus ja vihapuheet sekä vihatuijotus

On liikkeellä asiamiehiä ja -naisia, jotka haluavat kriminalisoida niin sanotun ”vihapuheen”. Onko tavoitteena pelotella kansalaisia sulkemaan suunsa rangaistusten pelosta eli rajoittaa pelon avulla sananvapautta?

 

Papit ja tuomarit

Poliittisia vankeja on ”vapautettu” Nicaraguan vankiloista

Tänään Nicaraguassa on pitkästä aikaa ilon aiheita. Tässä blogissa olen kertonut toimittajista Lucía Pinedasta ja Miguel Morasta, jotka ovat joutuneet aiheettomasti ja laittomasti vankiloihin. Syynä se, että he ovat vaatineet äänekkäästi Daniel Ortegan eroa ja ennenaikaisia vaaleja.

Lucía Pineda ja Miguel Mora olivat joulukuusta lähtien eristyksissä ja ankeissa oloissa kärsien fyysisistä ja henkisistä kidustuksista.

Tänään myös nuoren opposition johtajan Yubrank Suazon, lääkäriopiskelija Amaya Coppensin ja nuoren Edwin Carcachen kodeissa juhlitaan.

Suomen PEN:in puheenjohtaja, Perussuomalaiset ja fasistikortti

Suomen PEN:in puheenjohtaja, Veera Tyhtilä, kirjoitti oikeistopopulisteista. Hänen mielestään "sananvapaus, kuten muutkin ihmisoikeudet, tähtää kaikkien tasavertaiseen yhteisymmärrykseen ja ihmisten ja kansojen väliseen rauhaan. Sanaleikit, vääristely tai olkiukot eivät muuta tätä perusajatusta mihinkään."

 

Some on viides valtiomahti ja sen pitääkin pelottaa muita mahteja

Sosiaalinen media mahdollistaa kansalaisten osallistumisen keskusteluun paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vapaasta kansalaiskeskustelusta on tullut viides valtiomahti, jonka valtaanastumista ymmärrettävästi pelkäävät kaikki, jotka valtaa tähän asti ovat suvereenisti pitäneet.

Tauko

Tauko

Eräällä ystävälläni oli alkoholi sekä mielenterveysongelma. Hän saanut hoitoa  tai halunnut ottaa sitä vastaan. Ihmisten itsemääräysoikeus päihdeasioissa on suuri. Kukaan ei ota kantaa vaan kaikki ongelmat ovat viranomaisten mielestä "omavika"

Lääkärit, hoitohenkilökunta ovat lopen uuppuneita. Poliisi tiedostaa ongelman mutta poliisin mukana ei kulje päihdelääkäriä.

Onko hallitus, eduskunta, EU- taso tai jokin muu päättävä taso muuttunut epäoikudenmukaiseksi köyhyydessä. päihdekierteessä ja eriarvoisessa elämäntilanteessa olevia kohtaan?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä