meeviren

Kaikki blogit puheenaiheesta Tekes

Katsaus Vake Oy:n katastrofiin ja valtion innovaatiopolitiikan sotkuun.

Kuten pääekonomisti Heikki Brotherus twiitissään totesi ” Vake Oy on ollut katastrofi. Enkä usko, että tragedia on vieläkään ohi.”. Sipilän hallituksen jäljiltä Suomen julkinen innovaatiotoiminta on sekaisin. Tästä kertoo osaltaan Vake Oy:n toimitusjohtajan Taneli Tikan eroaminen. Sipilän kaudella tutkimus -ja innovaationeuvoston toiminta käytännössä ajettiin alas ja toiminnan punainen lanka katosi.

Tuore kunta-ja omistusoikeusministeri Paatero totesi viime vuonna, ettei kukaan tiedä mitä Vake tekee. Nyt sitten tämä on korjattava tavalla tai toisella. 

Miten tähän tultu? Valtion Business Finlandin toiminta perustuslain vastaista.

Oikeusasiamies on ottanut kantaa sille tehtyyn kanteluun Business Finlandin toiminnasta ja todennut että julkisia viraston hallintotehtäviä (rahoitusvalmistelu ja päätökset) on siirretty yhtiölle ilman, että asiaa olisi säädetty lailla kuten perustuslain 124 pykälä edellyttää.

https://www.hs.fi/talous/art-2000006044031.html

Asian ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä. Kun Business Finlandin perustamista valmisteltiin, oikeusministeriö totesi lausunnossaan OM  149/43/2017:

Hallitus huolestui hallituksen tyhmästä innovaatiopolitiikasta

Äsken julkistettu työministeriön tilaama ja professori Erkki Ormalan tekemä raportti on kylmäävää luettavaa.

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161271/TEM_1_2...

Kyllä, näin se on: Sipilän hallitus ajoi alas huippuluokan innovaatiojärjestelmämme, teetti sitten tiedossaan olevasta asiasta selvityksen ja nyt luettuaan selvityksen kauhistelee tuloksia ministeri Lintilän suulla.

Business Finland vaihtaa pääjohtajan. Yhteenveto pääjohtaja Soinin kaudesta.

Business Finland hakee kiireellä uutta pääjohtajaa hakuajan ollessa kaksi viikkoa vaikka nykyisen pääjohtajan pesti jatkuu 1.9. asti. Nykyinen pääjohtaja Pekka Soini ei ole käytettävissä nyt avautuvassa pääjohtajan hakuprosessissa. Soinilla olisi ollut vielä muutama vuosi eläkeikään.

https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/2019/business-finla...

Hallitus suunnittelee lisää yritystukia

Kesäkuun puoluekokouksissa päähallituspuolueiden puheenjohtajat raottivat näkemyksiään tulevaisuudesta. Tämän perusteella saamme pian nähdä suorien yritystukien lisääntyvän. Keskustapuolueen perinteiseen linjaan yritystuet sopivat hyvin mutta kokoomuksen myönteinen suhtautuminen yritystukiin on lievästi sanottuna yllättävää.

Tekes/Business Finlandin IBM-sopimus tarpeeton ja haitallinen?

Ministeri Lintilä on saanut selvityksen innovaatiorahavirtoja ohjailevasta Tekes/Business Finlandin IBM-sopimuksesta ja on tyytyväinen. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005718575.html

Tekes/Business Finlandin kriisin tausta

HS julkaisi (3.6.2018) ansiokkaan artikkelin Business Finlandin kriisistä, joka kulminoituu IBM:n kanssa solmittuun suuria veronmaksajien rahoja ohjailevaan sopimukseen ja siihen liittyviin vähintään kyseenalaisiin dealeihin. Aiemmin julkisuudessa (Iltalehti) esitetyt kysymykset oli helppo leimata iltapäivälehtien sensaatiojournalismiksi. Nyt valtakunnan päämedia on artikkelia varten tehnyt perusteellista tutkivan journalistin työtä, jota on vaikea sivuuttaa.

Business Finlandin seuraava "yhtiökokous" järjestetään viimeistään ensi keväänä

Innovaatiorahoittaja Tekes halusi Suomesta terveysteknologian piilaakson. Siksi se pyrki kaikin keinoin yhteistyöhön amerikkalaisen IBM:n kanssa. Syntyi outo jättisopimus, joka ajoi viraston kriisiin. (HS 3.6.2018) olisi viihdyttävää luettavaa, jos koijarin (Brian Fredriksen) taskuun eivät olisi päätyneet verorahat, joille olisi varmasti ollut parempaakin käyttöä.

Uskon ja toivon kuitenkin, että Business Finland ja IBM purkavat sopimuksen yhteisymmärryksessä ilman että se tulee veronmaksajille kovin kalliiksi.

Pääjohtaja rakastui tekoälyyn

Mille organisaatiolle tahansa vaarallista, jos pääpomolla on keppihevonen, asia jota hän edistää keinoja kaihtamatta. Tekesin (nykyisin Business Finland) Nokia Siemensistä tulleelle pääjohtajalle Pekka Soinille kävi noin vuonna 2016, kuva. Marko Junkkarin kirjoittamassa Hesarin nelisivuisessa jutussa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä