meeviren

Vanhoillislestadiolaisuus

Kolme kirjettä Laestadiukselle -oopperan jälkimietteitä

Suomi100 ja reformaation 500-vuotisjuhlaan humussa on kuultu kaksi uutta oopperaa suomalaisista herätysliikemiehistä. Aiemmin kevättalvella ilmestyi Paavo Ruotsalaisen persoonaa peilaava Herääminen -ooppera (Kapsäkki). Heinäkuun lopulla Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla sai kantaesityksensä Kolme kirjettä Laestadiukselle.

Kolmen kirjeen puhe Laestadiukselle

Mietteissäni vanhoillislestadiolaiset Porin Suviseurojen takia!

He ovat hartaita, kuuliaisia ja nöyriä kansalaisia, jotka saattavat joskus viedä uskontonsa harjoittamisen jopa liiallisen synnintunnon alle. Uskon, että heitä on olemassa vilpittömästi rakkauden hurmoksessa olevia suurperheellisiä, jolloin perheessä voi olla enemmän kuin viisi lasta! Ei se rakkauden hurmos silti ihmisen väsymystä tai huonoja mielentiloja kaikkia poista, vaikka se auttaa takuulla kestämään elämää sinnikkäästi tai sinnillä kuten Pohjois-Pohjanmaalla sanotaan ainakin.  

Se ainut teoria ateisteista

Helsingin Sanomissa oli Jukka Hautalan kirjoitus uskonnon ja julkisen tilan roolista. Siinä oli tekstin sisältöä hyvin tiivistävä otsikko "Suomalaiset ovat sisäistäneet ajatuksen, ettei uskonnon pidä näkyä – maahanmuutto pakottaa pohtimaan ajatusta uudestaan". Itse teksti tuo esille idean, jossa "Viime vuosikymmeninä uskonto on siirretty julkisesta tilasta yksityisyyden alueelle.

Uskonto- ja puoluepolitiikasta seurakunnassa

Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua Kuusamon kirkon ristin punaisesta väristä. Alkuaan Mika Flöjtin (vihr) aloitteen pohjalta virinnyt keskustelu on laajentunut keskusteluksi syntien anteeksiantamisesta ja siten vallankäyttöön liittyväksi asiaksi. Seppo Ervastin kirjoitus (KS 17.6.16) vei asian Kuusamon seurakunnan vallankäytön ytimeen eli siihen kenellä/millä liikkeellä ovat syntien anteeksiantamisen ja taivaaseen pääsyn avaimet.

Peruskoulu versus vanhoillislestadiolaisuus?

"Morjesta taas Oulusta! Nyt muutama sana peruskoulusta ja vanhoillislestadiolaisuudesta. Peruskoulu lanseerattiin Suomessa 1970-luvulla ja peruskoulun keskeinen tavoite oli saada suomalaiset ajattelemaan itsenäisesti ja vastuullisesti. Onko tähän tavoitteiseen päästy, se on kyllä aika hyvä kysymys.

Lestadiolaisten vainoamisesta ja omantunnontestistä

Jani Kaaro kirjoitti pari viikkoa sitten "Rapportiin" journalismia. Teksti "Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla" kertoi siitä, miten lestadiolaisiin on liitetty tapahtumia joita ei ole tapahtunut. Ja tähän on liittynyt hyvinkin huolestuttavia piirteitä.

Yhden viikon ärsytykset

Tämän viikon teksti on siitä erikoinen että se koostuu pelkästään viime viikon aikana minulle ilmenneistä asioista. Ne ovat elinpiirissäni vaikuttaneita ja täten "miltei henkilökohtaisia". Ja hyvin tuoreita. Ne ovat erillisiä tapauksia jotka peilaavat sitä mitä on olla uskonnottomana Suomessa (ilmeisesti Herran) vuonna 2015. Teeman "päätti" "maailma", en "minä". Tämä juttu lähes kirjoittikin itsensä.

Turvallisen kommentoinnin tarpeesta

ESSE -lehdessä korostettiin uskontokritiikin tarpeellisuutta. "Toisen ihmisen vakaumuksen loukkaaminen ei itsessään ole tavoiteltava päämäärä, arvo sinänsä. Sen sijaan on arvo, että kaikkea valtaa tulee voida pelkäämättä arvostella – myös uskonnollista valtaa. Se on terveen, itseään korjaavan yhteiskunnan merkki." Kulma on nähdäkseni arvokas. Usein keskustelussa on korostettu sitä että ihmisillä on oikeus olla muutakin kuin yleisen herjaamisen kohteita.

Joka vanhoja ei muista

Aini Linjakummun "Haavoittunut yhteisö" on melko tärkeä kirja luettavaksi. Se käsittelee vanhoillislestadiolaisten parissa tapahtuneita hoitokokouksia. Hoitokokousten idea on varmasti melko tuttu. Moni yhdistää sen lestadiolaisuuteen samaan tapaan kuin tiedon siitä että televisiota ei saisi katsoa ja että ikkunallinen pyykinpesukone olisi kielletty. Itselläni ei ole oikeastaan juuri mitään suhdetta lestadiolaisuuteen liikkeenä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä